Civili milanesi vs ghigliottine finlandesi: ihmeellinen raitiovaunu

Oggi ho capito una bella differenza tra Milano e Helsinki. Parlo dei tram milanesi, e magari questo vale anche per i tram italiani in generale. In ogni caso, stamattina, mentre andavo a lezione, ero abbastanza vicino a Santa Sofia cioè da pochi passi dalla Via Festa del Perdono, ho visto un tram che stava arrivando. E sccome il tram era molto vicino, mi sono fermata davanti alle strisce pedonali senza pensarci troppo. MA soprendentemente il tram si è fermato prima di me. Incredibile! A Helsinki non mi quasi mai capitato, o almeno senza la presenza di un semaforo rosso. Invece qua direi molto spesso sia le macchine sia i mezzi pubblici ti danno la strada. Tutto sommato mi sembra che gli autisti milanesi siano persone umane che pensano agli altri, o almeno a quelli che desiderano di attraversare la strada.

Ringrazio l´autista del tram e dico a tutti i milanesi che non siete freddi ed egoisti (soprattutto nel traffico!). Siete invece molto civili!

I tram finlandesi sono delle vere ghigliottine...

Tänään huomasin pikkuisen eron Milanon ja Helsingin välillä. Olin siis Milanon keskustassa, menossa luennolle. Vastaani tuli suojatie, joka minun oli ylitettävä päästäkseni haluamaani suuntaan. Sinäkin olet varmaan kohdannut tämän tilanteen. Tilanteen, jossa sinä kävelijä pysähdyt ja annat tietä moottoriajoneuvolle, koska eihän kävelijöillä ole aikomusta ylittää katua , kun taas moottoriajoneuvoilla on aikomusta sitäkin enemmän: hehän kiihdyttävät suojatietä kohti. Kaikeksi yllätyksekseni tänään minulle ei käynyt niin. En antanut tietä giljotiinille. Milloin muuten Helsingissä spora pysähtyy ilman valoja suojatien edessä? Ei ikinä. Nimimerkki "3,4,7,10 sporien suurkuluttaja, Manskun asukki".

Milanossapa pysähtyi. Kyllähän hämmästyin moista "ihmettä", etenkin kun etäisyys minun ja sporan välillä oli alunperin, ennen kuin spora alkoi jarruttaa antaakseen minulle tietä, noin 20 metriä. "Kiitos vain!", vilkutin kuljettajalle toivoen, että hän ymmärsi, mitä vilkuttelin. Huom Italiassa kävelijät eivät kiitä vilkuttamalla autoilijoille. Kun taas suomalaisten kävelijöiden tulee aina kiittää reippaalla käden huiskautuksella autoilijaa. Ennen kaikkea kävelijän tulee olla kiitollinen siitä, että joku vaivautuu lain nimessä pysähtymään suojatiellä antaen jalankulkijalle tälle kuuluvan kävelyoikeuden.

Voitte vain arvata, miten erinomaiselle tuulelle tulin aamulla tästä minulle annetusta kadunylitysmahdollisuudesta. Kiitän edelleen hymyssä suin.

Loppuyhteenvetona toistetaan se vielä sekin cliché tai fakta, jonka mukaan suomalainen liikennekäyttäytyminen, tai etenkin suojatiekäyttäytyminen, on pöyristyttävän huonoa verrattuna mihin tahansa muuhun maahan. Ehkä mekin vielä sen joskus opimme. Me pilkunviilaajat ja pedantin tarkat sääntöjä noudattavat suomalaiset.

M&M&M in Milan & mangiare bene: Asso di Fiori

 
Mira, Merja, Marjo and Milano. A week ago I got some visitors from Finland. We spent a great weekend here in Milan; I´m especially glad for a few nice restaurants that we found. I definitely recommend Porta Genova -area when it comes to eating (I´m more or less always there...). We are all buone forchette , an Italian term that means you love good food.

On Friday evening we wanted to have an Italian dinner in some pleasant place. We ended up to  
Asso di Fiori, on the Naviglio Grande. You find more information about the restaurant below this text. This traditional Italian restaurant is specialized in cheeses, more or less every dish contains some cheese. The northern Italian atmosphere was clearly present there, the place was full of wine bottles and other alpine stuff, such a lovely place! Mi sono completamente innamorata di quel ristorante molto carino! By the way there was a cow inside... so even kids will love the place for sure.

Suprisingly we all ordered a dish with cheese. I and Marjo drank some white wine, and Merja decided to take a small bottle of red wine.

Cheese filled ravioli with ficus sauce. Really delicous combination of salty & sweet.

Fried cheese "steak" served with cranberry sauce. An excellent choice for cheese lovers.

Oven baked cheese polenta with some rosmarin on the top. A heating dish, especially good on winter time.

Where? in Milan: 

Alzaia Naviglio Grande, 54 
20144 Milano

How to get there?
metroline MM2
tram line 3

Idän pikajuna

Kämppikseni kehui jokin aika sitten suunnattomasti erästä palvelua, joka toteutetaan verovaroin. Koska sattumoisin olen Italiassa, kiinnostuin asiasta; ajatella minä pääsen nauttimaan - poliitikkojen lisäksi - verovaroista. Olihan minulla puhtaan uteliaisuuteni lisäksi ihan omakin lehmä ojassa: opintopisteet. Kuinka ollakaan juuri tämän verovaroin tuotetun palvelun ja opintopisteiden välillä saattaa, joidenkin tutkimusten mukaan, olla yhteys. Tämän palvelun olemassaolon hyödyntäminen voi edesauttaa opintopisteiden keräämistä. Koska en osaa kertoa yksinkertaisesta, verovaroin tuotetusta palvelusta muuten kuin nimeämällä sen paljastan nyt, mistä on kysymys: kirjastosta.

Minä en ole koskaan rakastanut kirjastoa. Koen, että luonteeni ei sovi niiden hiljaisten kirjastoihmisten pariin. Vaikka lukea osaankin, niin en ole koskaan ollut se, joka kykenee käyttämään kokonaisen päivän pelkkään lukemiseen. Lukeminen käsittää niin viihdelukemisen kuin opiskelunkin. Toisaalta naistenlehtien selailu/osittainen lukeminen on ihanaa. En koskaan raaskisi heittää niitä pois. Osittain siksi, että ne maksavat euroja kun ostat niitä. Näin ollen niitä pitää hyödyntää (muissa asioissa en ole ollenkaan hamstraaja). Lisäksi luulen lukevani niitä uudestaan sitten joskus. Joskus =  esim. kesällä uimarannalla. Jos joku on onnistunut lukemaan uimarannalla puoli vuotta vanhaa, itse ostamaansa, vuodenaikaan sidottua (mies ne ovat aina vuodenaikasidonnaisia) naistenlehteä, niin kerro minulle miten teit sen. Mielelläni opin vielä, miten kestävä kehitys linkittyy kestävään lukutaitoon vanhoissa lehdissä.

Vanhat (2kk<) naistenlehdet ovat ainoa "turha" asia, jossa sallin pienen hamstrauksen. Pienellä tarkoitan pientä. Yleensä minulla on tallessa  lehtikorissa max 10 vanhaa jo luettua naistenlehteä. Tämä sotii lievästi perusluonnettani vastaan, sillä mainostan itseäni jonkinlaisena minimalistina. Kai aivoni jollain tavalla ovatkin minimalismia arvostavat, koska koen tavaran (suuren ja turhan) tuovan kaaosta, ja mitä enemmän kaaosta, sitä enemmän päästäni nousee savua ja näen punaista. Aivan. Arvostan viihtyvyyttä ja järjestystä mitä kotiin tulee. Mutta älä luule, että pidän siivoamisesta samalla tavalla kuin joku pitää pianonsoitosta, lukemisesta, elokuvien katselusta tai muusta sellaisesta. Siivoamisesta pidän, koska se on keino saavuttaa järjestys. Järjestys minulle merkitsee harmoniaa. Zen. Piste. Lisäksi osaan siivota tehokkaasti ja en keskimäärin ole aivan tumpelo käytännön asioissa, joten asioiden järjestely ja siivous onnistuvat minulta suhteellisen kivuttomasti. Sitä paitsi verenpaineeni on luonnostaan korkea - tarvitsen harmoniaa ympärilleni. Lopetin vastikään kahvinjuonninkin kun huomasin käyväni ylikierroksilla...
Millä sitten selitän vanhat naistenlehteni, jotka lievästi uhmaavat järjestystä? Hyödynnän ne tietysti aina syksyisin, kun ostan uuden kalenterin. Ostan yleensä kovakantisen mustan kierrevihkon, jonka ulkokannet koristelen ihanilla kuvilla ja teksteillä, jotka kaikki löytyvät helposti ja näppärästi vanhoista lehdistä. Tämä yläasteen ja lukion stabilo/ koristeluvaihe ei ole vielä täysin ohi. Eikä se menekään. Vielä koittaa aika kun teen kaikki joulukortitkin itse!

Jos tätä tekstiä lukee, niin näyttää siltä, että "järjestykseni ja siisteyteni" ei ulotu tuottamaani tekstiin. No ei tänään ainakaan. Tajunnan virtaa. Olen pahoillani. Etelä-Tapiolan lukion rehtorimme varoitti muuten meitä abeja ennen kirjoituksia siitä, että "tajunnan virta" ylioppilaskirjoitusten vastauksissa on kamalaa. Ei se ole kypsää. Luojan lykky en joutunut kirjoittamaan tietokoneella omia kirjoituksiani, koska niiden näppäimistöillä on nopeampaa luoda tajunnan virtaa kuin kynällä. Pikemmittä puheitta palataan rönsyilemästä ruotuun, takaisin alkuperäiseen aiheeseeni: kirjastoon.

                                         Kohti kirjastoa.

Kämppikseni sai siis myytyä minulle ajatuksen kirjastosta opiskelupaikkana. Se ei sijaitse kaukana, vain yksi metropysäkki Milanon Udinesta itään päin. Cimianoon siis. Ei ole helppoa lähteä kohti itää. Milloin itä olisi houkutellut? Kuitenkin ennen lähtöäni katsoin tämän kaupungin karttaa ja tajusin, että minähän asun jo valmiiksi idässä. Abito nell´est di Milano. Mieti Vuosaarta ja Herttoniemeä.. Puhumattakaan Itä-Vantaasta. Milanon itä ei onneksi ole yhtä värittynyt kuin pääkaupunkiseudun itä. Italialaiset värittävät kertomuksiaan ja elämäänsä muilla jutuilla kuin ilmansuunnilla. Toista se on Suomessa. Pääkaupunkilaisten hurja viikonlopputarina alkaa usein sanoilla: "Et ikinä arvaa missä heräsin lauantaina... Hertsikasta!". Painavia sanoja. Onni, että ylipäätään heräsi. No ehkä se laajempi reportaasi idän illasta selittäisi, mikä siitä idästä loppujen lopuksi tekee niin hurjan. Niin tai näin aina kun itä mainitaan, tulee kuulijalle välittömästi sellainen tietty olo. Ei sitä oloa ruveta nyt kirjoittamaan sanoiksi kun puhutaan kirjastosta! Yhtä kaikki: jos menet metrojunalla (kirjastoon)  itäiseen Milanoon, tulee sinulle vastaava olo kuin mikä tulee kun menet idän suuntaan metrolla Helsingissä.Veikeää! Itä mikä itä.

Bonusta tämä idän pikajuna saa siitä, että se on rakennettu maan pinnalle. Sain nauttia harmaasta marraskuun päivänvalosta. (Aivan kuin itä-Helsingin metrossakin!) Mukava oli myös kirjaston sijainti metroon nähden. Ulos päästyäni kävelin noin 200m. Mahtavaa. Lisäksi mille grazie: kunnallinen kirjasto on arkipäisivin auki klo 23 asti. Tunnelma lukusalissa oli  muuten mitä ilmeisimmin hyvä, koska minä luin.

PS. Suhteeni itä-Helsinkiin on oikeasti mitä mainioin. Ajoittain viljelen stereotypioita, koska ilman niitä elämä olisi tylsää. :) 

Metrojuna tarkoittaa metroa. Italiassa juna treno tarkoittaa usein myös metroa.

Karkkimanikyyri Candy manicure Manicure da caramella

Kynsilakka on upea keksintö. Ympäri vuoden arvostan värikästä lakkaaa. Ymmärrän, että nuden väri, perinteinen ranskalainen manikyyri tai pelkkä perus kiiltävä lakka viehättää monia. Etenkään Suomessa harva toimistossa työskentelevä laittaa esim. tummaa violettia tai herkullisia karkkivärejä ympäri vuoden. Karkkivärit kynsilakoissa nähdään usein liioiteltuina ja turhan kesäisinä. Toisaalta varovaiset suomalaisnaiset kenties "pelkäävät" herättää turhaa huomiota töissä. Työt. Nehän on vakava asia. Ei siellä pelleillä kynsilakoilla. Lisäksi "yhteiskunnallisesti hyväksytyt", usein vaaleanväriset geelilakkaukset ja tekokynnet / muut vastaavat ovat saavuttaneet suuren suosion. Monet ovat hurahtaneet niihin ja tekoripsiin. Minun silmissäni tekokynnet näyttävät usein hieman hullunkurisilta ja turhan muovisilta. Kaiken kukkuraksi ne maksavat hurjan paljon. Toki niitäkin löytyy niin monenlaisia... Näin ollen hyödynnän siis omia kynsiäni eli lakkaan ne itse. Olen kuitenkin jollain tavalla tarkka rahasta enkä halua olla kosmetologista riippuvainen.

Marraskuu toi syksyn Milanoon. Täällä on suhteellisen pimeää. Aurinko laskee aikasin. Huomasin, että oma käytökseni muuttui myös vuodenajan vaihdon myötä. Tekee mieli olla sisällä ja syödä suklaata, niin ja tuijottaa tietokeneen ruutua. Kirjastoonkaan ei oikein jaksaisi mennä. Tuttua tarinaa. Minä kuten moni muukin yrittää varmaan tehdä eräänalaisia ryhtiliikkeitä monen jutun suhteen. Minun ryhtiliikkeeni kohdistuvat myös pieniin juttuihin esim. kynsiin. Piristän siis itseäni ja toivottavasti muitakin karkkimanikyyrillä, joka on äärimmäisen kätevä, koska se "pitää tehdä vanhan lakan päälle" .

Minulla oli pohjavärinä pari päivää vanhaa pinkkiä kynsilakkaa, joka oli jo kulunut etenkin kynsien päistä. Jos on onnekas ja omaa vahvat, ei liuskoittuvat kynnet, niin on järkevää varmasti satsata laadukkaaseen lakkaan, joka kestää pitkään. Omat kynteni kuitenkin liuskoittuvat aivan varmasti, joten lakka lähtee kynnen mukana väkisinkin pois. Toisin sanoen tämä nopea karkkimanikyyri sopii huonokyntisille!

Italiassa suosin yleensä edullista meikkimerkkiä KIKO Make up Milanoa. Lakka maksaa siellä alle 5 euroa ja kestää ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa tavallinen kynsilakka.  KIKOn liikkeitä löytyy joka puolelta Italiaa. Olen törmännyt niihin myös Espanjassa. Tulisipa se Suomeenkin... Liike on mukava, koska sieltä löytyy kaikkeja meikkejä kaikissa mahdollisissa väreissä: on lakkoja, huulipunia/kiiltoja, luomivärejä, meikkikyniä, kajaaleja, ripsivärejä. Varsinainen naisten pikku levähdyspaikka siis. Ainahan sitä yhden kysnilakan ja huulipunan voi ostaa. Liikkeet ovat lähes poikkeuksetta täynnä ihmisiä yleensä pelkästään siksi, että ne ovat pieniä - kuin meikkikioskeja - nerokasta. Voit poiketa sinne nopeasti, kun olet matkalla paikasta toiseen. Myös tuotteiden hinnat vaihtelevat mukavalla skaalalla. Löydät niin edullista kuin hieman kalliimpaakin tuotetta, muttet missään nimessä kallista. Tuotteiden hintalaatusuhde on kaiken kaikkiaan erinomainen.

Karkkimanikyyrin pika ohje: vedä manikyyrin "viivat" kynsien kärkeen vanhan värillisen lakan päälle. Anna kuivua. Teet minimalistisemmat karkkikynnet, jos vedät värilliset viivat nuden tai kirkkaan lakan päälle. Sekin näyttää hauskalta etenkin jos käytät lakan väriä tehostevärinä muissakin vaatteissa.

PS. Tiedän, ettei tämä karkkimanikyyri ole mikään uusi keksintö; en keksinyt pyörää tai hehkulamppua uudestaan. Haluan vain alleviivata, miten kätevää on hyödyntää vanhaa kuluvaa pohjalakkaa uudestaan ja saada aikaan hauskat kynnet. Säästyy aikaa ja vaivaa, koska ei tarvitse poistaa vanhoja lakkoja yms.

Ihanaa karkkipäivää!

KIKO Make up Milano´s nailpolish. On the background Marc Jacob: Oh Lola perfume.

Un pomeriggio dolce: Kevin & Victory´ s Bakery

                                                Ystäväni Brikena kahvilan edessä.

Milanon Naviglien luona, lähellä Porta Genovaa (metro MM2 tai raitiovaunu 3) sijaitsee herttainen, liikuttavalla tavalla amerikkalaishenkinen kahvila. Tässä vaaleanpunaisessa kahvilassa on tarjolla ihania tuoreita, senpäiväisiä kuppikakkuja. Kuppikakut näyttävät varsin oikeaoppisilta ja herkullisilta. Niissä on runsaasti kuorrutetta, ja ne on tehty ammattimaisen tarkasti. Lisäksi tarjolla on tietysti peruskahvia ja -teetä, jotka tarjoillaan pahvimukeista. Huomaa käytännölliset roomalaiset: kuppikakut ovat pääasia, ei kahvinjuonti. Kun pitää konseptin tarpeeksi yksinkertaisena, on todennäköisempää onnistua. Milloinkohan suomalaiset keksivät sen? Pienempi valikoima helpottaa paitsi leipomistaitoista franchising-yrittäjää, mutta myös asiakasta: hänen ei tarvitse tuskailla montaa minuuttia valitessaan tuotteita. KISS = keep it simple stupid.

Kyseessä on siis italialainen kahvilaketju, joka kopioi söpösti amerikkalaisia kuppikakkuja ja Disneyn prinsessateemaa. Tämä söpöys ei ärsytä, koska siitä puuttuu amerikkalainen liioittelu tuotteiden suhteen. Suoranaisesti "amerikkalaista" ovat tietysti itse cupcakes, ja huoliteltu prinsessamainen tunnelma, joka ei ole peri-italialainen sitten millään.  Mutta koska putiikki keskittyy - kuten jo äsken mainitsinkin - käytännössä pelkkiin kuppikakkuihin, eikä sen lisäksi enää edes kekseihin tai kakkuihin, saadaan aikaan mukava kokonaisuus. Kahvilassa on tietty kotikutoinen tunnelma, joka on miellyttävä ja viihtyisä.

Suosittelen kaikille. Vierailun jälkeen mies ymmärtää taas enemmän naisen päänsisäistä "hömppää". Nainen rentoutuu ja nauttii viehättävästä vaaleapunaisesta ilmapiiristä... niin ja kuppikakusta! Lapset joko ihastelevat ympäröivää nukkekotia ja syövät "muffinsseja" tai syövät kenties "muffinssin" mutta haikailevat merirosvojen perään.

Huomionarvoista: paikka on pieni. Ruuhka-aikoina voi olla täynnä. (Paikalle kannattaa kuitenkin tulla, sillä lähellä on muitakin baareja ja kahviloita, joten huono-onnisina löydätte kyllä toisenkin paikan jonne mennä). Kahvila lajittelee roskat, vaikka käyttääkin kertakäyttöastioita.

Missä? Vicolo Lavandai 2A, Milano (Navigli)

Aasialaisten ravintoloiden Milanon valloitus

Milano on kansainvälinen eurooppalainen kaupunki. Jos yhtään liikkuu julkisissa kulkuneuvoissa, tai ylipäätään yhtään missään, ei voi olla näkemättä eri kansalaisuuksia. Milanon maakunnassa, Provincia di Milano, asuu noin 3 miljoonaa ihmistä, ellei enemmänkin, joten totta kai kaikenlaisia milanolaisia mukaan mahtuu. Mielestäni Milano on paitsi ulkomaalaisten niin myös italialaisten itsensä sulatusuuni. Tännehän on väkeä tullut maan kaikista osista erityisesti taloudellisen kasvun aikana "boom vuodet"  gli anni del boom, 50-70 luvuilla.

Juuri nyt en kuitenkaan kerro Milanon saatikka koko Italian kaupungistumisesta vaan ruuasta. Onneksi ruoka sopii aina aiheeksi - etenkin kun kyse on Italiasta, ja ruokahan on kiistatta pinnalla koko ajan kaikkialla länsimaissa. Milanossa on suuri joukko aasialaisia ravintoloita. Täällä syödään todella paljon sushia ja kaikenlaista aasialaista. Onpa tänne sushin suhteen rantautunut käsite "Syö niin paljon kuin haluat". Itse kokeilin saksalaisen kanssa Kawa-nimistä sushiravintolaa naviglien lähellä. Ruoka oli ihanaa.

Kawan konsepti ei ole laivaristeilyiltä tuttu buffet, jossa huseerataan mielin määrin: sotketaan ja leikitään ruualla yms. Saat tilata listalta niin monta kertaa kuin haluat ja mitä tahansa. MUTTA jos jätät ruokaa joudut maksamaan "perushinnan" lisäksi ylijääneen annoksen hinnan. En tiedä, miten käytännössä hinnoittelu toimii. Illallisen perushinta "syö niin paljon kuin haluat" oli noin 18e, joten jos on nälkäinen ja haluaa syödä paljon esim. äyriäisiä ja mereneläviä, niin kannattaa mennä. Naapuripöydässä ainakin tilasivat, tilasivat ja tilasivat. Olisi ollutkin hauska tietää, söivätkö he annoksensa loppujen lopuksi tyhjiksi. Palvelu oli muuten äärimmäisen nopeaa. Se ei olisi voinut olla nopeampaa. Aasialaiset tarjoilijat työskentelivät kuin koneet konsanaan.

Meidän pöytämme oli kuitenkin sen verran "normaali", että tilasimme vain kerran. Kumpikin otti 3 annosta, ja ne riittivät hyvin. Huomasin, että saksalainen kaverini meinasi kuolla sushi/lohi-ähkyyn syötyään 22 kpl susheja. Itselleni tuo ei ole temppu eikä mikään. No meistä on moneksi, ja saksalaiset eivät ole tottuneet syömään suuria määriä kalaa, joten annetaan anteeksi. Ich vergebe dir.

Anteeksi pyydän myös ruokalistan kuvaa. Ravintola tuskin palkkaa minua markkinoimaan paikkaansa.

Takana merilevää ja sashimeja. Alhaalla rapususheja, jotka peitetty kalalla ja lisää sashimeja.

Huomasin muuten, että minulla on jonkinmoinen kalanpuutostauti. Suomessa tulee syötyä lohta niin paljon, etten sitä yleensä himoitse ulkomailla. Mutta tottahan toki 2 kuukautta ilman lohta tarkoittaa jo lohenpuutostautia, joten taidankin tästä lähin mennä syömään usein ja paljon noita raakoja kaloja aasialaisiin paikkoihin.

Ihana (sisilialainen) siskoni Giuliana tuli Espanjasta moikkaamaan minua Milanoon. Hänen kanssaan kävimme myös syömässä aasialaista. Otimme kummatkin 15 euron menun, jolla saimme eteemme ihanat monipuoliset japanihenkiset ruoka-annokset. Tämän ravintola sijaitsi lähellä Piazza San Lorenzoa. En kykene muistamaan kyseisen ravintolan nimeä, mutta jos joku sattuu kulkemaan Via Torinoa pitkin Piazza San Lorenzon suuntaan, niin vastapäätä Panino Giustoa on tämä ravintola. Piazza San Lorenzon jälkeen alue alkaa suorastaan kuhista aasialaisia ravintoloita, joten luulen, että samanlaisia annoksia on sielläkin tarjolla.

Annos sisälsi riisiä, friteerattuja vihanneksia, kypsää lohta, merilevää ja raakaa kalaa. Mausteina olivat soija, wasabi-tahna ja jokin miedohko maustekastike. Herkullinen kokonaisuus!

ESN trip to Tuscany

Opiskelija pääsee nauttimaan monenmoisesta kissanristiäisaktiviteetista mikäli vaivautuu olemaan hieman aktiivinen. Italiassa kissanristiäiset tarkoittavat kuitenkin melkoisen mukavia ristiäisiä, koska ne sijoittuvat hurmaaviin kohteisiin, kuten Toscanaan.

Toscanassa vierailtiin siis seuraavissa paikoissa: Siena, Lucca, Pisa ja Firenze.

Pidin eniten Sienasta. Upea kivinen kulttuurikaupunki, täynnä upeaa nahkatavaraa. Siena sijaitsee korkealla, joten näkymät ovat erityisen kauniit! Suosittelen.

Pisasta voin sanoa, että siellä on torni ja muutamia kauppoja, turisteille tehtyjä. Suhteellisen pieni paikka, jossa oli paljon keski-ikäisiä turisteja ja McDonald. Pintapuolinen näkeminen riitti minulle vallan hyvin.

Lucca oli pienempi sympaattinen kohde, jonne menimme sunnuntai-iltapäivänä. Mukavia kauppoja ja pikkukaupungin tunnelma. Oivallinen päiväkohde!

Nutella-creppi Luccassa, sisälläkin oli tietysti nutellaa.

Firenze on klassikko. Ei kai siitä voi olla pitämättä. Kulttuurifaneille riittää paljon nähtävää ja katsottavaa.