Idän pikajuna

Kämppikseni kehui jokin aika sitten suunnattomasti erästä palvelua, joka toteutetaan verovaroin. Koska sattumoisin olen Italiassa, kiinnostuin asiasta; ajatella minä pääsen nauttimaan - poliitikkojen lisäksi - verovaroista. Olihan minulla puhtaan uteliaisuuteni lisäksi ihan omakin lehmä ojassa: opintopisteet. Kuinka ollakaan juuri tämän verovaroin tuotetun palvelun ja opintopisteiden välillä saattaa, joidenkin tutkimusten mukaan, olla yhteys. Tämän palvelun olemassaolon hyödyntäminen voi edesauttaa opintopisteiden keräämistä. Koska en osaa kertoa yksinkertaisesta, verovaroin tuotetusta palvelusta muuten kuin nimeämällä sen paljastan nyt, mistä on kysymys: kirjastosta.

Minä en ole koskaan rakastanut kirjastoa. Koen, että luonteeni ei sovi niiden hiljaisten kirjastoihmisten pariin. Vaikka lukea osaankin, niin en ole koskaan ollut se, joka kykenee käyttämään kokonaisen päivän pelkkään lukemiseen. Lukeminen käsittää niin viihdelukemisen kuin opiskelunkin. Toisaalta naistenlehtien selailu/osittainen lukeminen on ihanaa. En koskaan raaskisi heittää niitä pois. Osittain siksi, että ne maksavat euroja kun ostat niitä. Näin ollen niitä pitää hyödyntää (muissa asioissa en ole ollenkaan hamstraaja). Lisäksi luulen lukevani niitä uudestaan sitten joskus. Joskus =  esim. kesällä uimarannalla. Jos joku on onnistunut lukemaan uimarannalla puoli vuotta vanhaa, itse ostamaansa, vuodenaikaan sidottua (mies ne ovat aina vuodenaikasidonnaisia) naistenlehteä, niin kerro minulle miten teit sen. Mielelläni opin vielä, miten kestävä kehitys linkittyy kestävään lukutaitoon vanhoissa lehdissä.

Vanhat (2kk<) naistenlehdet ovat ainoa "turha" asia, jossa sallin pienen hamstrauksen. Pienellä tarkoitan pientä. Yleensä minulla on tallessa  lehtikorissa max 10 vanhaa jo luettua naistenlehteä. Tämä sotii lievästi perusluonnettani vastaan, sillä mainostan itseäni jonkinlaisena minimalistina. Kai aivoni jollain tavalla ovatkin minimalismia arvostavat, koska koen tavaran (suuren ja turhan) tuovan kaaosta, ja mitä enemmän kaaosta, sitä enemmän päästäni nousee savua ja näen punaista. Aivan. Arvostan viihtyvyyttä ja järjestystä mitä kotiin tulee. Mutta älä luule, että pidän siivoamisesta samalla tavalla kuin joku pitää pianonsoitosta, lukemisesta, elokuvien katselusta tai muusta sellaisesta. Siivoamisesta pidän, koska se on keino saavuttaa järjestys. Järjestys minulle merkitsee harmoniaa. Zen. Piste. Lisäksi osaan siivota tehokkaasti ja en keskimäärin ole aivan tumpelo käytännön asioissa, joten asioiden järjestely ja siivous onnistuvat minulta suhteellisen kivuttomasti. Sitä paitsi verenpaineeni on luonnostaan korkea - tarvitsen harmoniaa ympärilleni. Lopetin vastikään kahvinjuonninkin kun huomasin käyväni ylikierroksilla...
Millä sitten selitän vanhat naistenlehteni, jotka lievästi uhmaavat järjestystä? Hyödynnän ne tietysti aina syksyisin, kun ostan uuden kalenterin. Ostan yleensä kovakantisen mustan kierrevihkon, jonka ulkokannet koristelen ihanilla kuvilla ja teksteillä, jotka kaikki löytyvät helposti ja näppärästi vanhoista lehdistä. Tämä yläasteen ja lukion stabilo/ koristeluvaihe ei ole vielä täysin ohi. Eikä se menekään. Vielä koittaa aika kun teen kaikki joulukortitkin itse!

Jos tätä tekstiä lukee, niin näyttää siltä, että "järjestykseni ja siisteyteni" ei ulotu tuottamaani tekstiin. No ei tänään ainakaan. Tajunnan virtaa. Olen pahoillani. Etelä-Tapiolan lukion rehtorimme varoitti muuten meitä abeja ennen kirjoituksia siitä, että "tajunnan virta" ylioppilaskirjoitusten vastauksissa on kamalaa. Ei se ole kypsää. Luojan lykky en joutunut kirjoittamaan tietokoneella omia kirjoituksiani, koska niiden näppäimistöillä on nopeampaa luoda tajunnan virtaa kuin kynällä. Pikemmittä puheitta palataan rönsyilemästä ruotuun, takaisin alkuperäiseen aiheeseeni: kirjastoon.

                                         Kohti kirjastoa.

Kämppikseni sai siis myytyä minulle ajatuksen kirjastosta opiskelupaikkana. Se ei sijaitse kaukana, vain yksi metropysäkki Milanon Udinesta itään päin. Cimianoon siis. Ei ole helppoa lähteä kohti itää. Milloin itä olisi houkutellut? Kuitenkin ennen lähtöäni katsoin tämän kaupungin karttaa ja tajusin, että minähän asun jo valmiiksi idässä. Abito nell´est di Milano. Mieti Vuosaarta ja Herttoniemeä.. Puhumattakaan Itä-Vantaasta. Milanon itä ei onneksi ole yhtä värittynyt kuin pääkaupunkiseudun itä. Italialaiset värittävät kertomuksiaan ja elämäänsä muilla jutuilla kuin ilmansuunnilla. Toista se on Suomessa. Pääkaupunkilaisten hurja viikonlopputarina alkaa usein sanoilla: "Et ikinä arvaa missä heräsin lauantaina... Hertsikasta!". Painavia sanoja. Onni, että ylipäätään heräsi. No ehkä se laajempi reportaasi idän illasta selittäisi, mikä siitä idästä loppujen lopuksi tekee niin hurjan. Niin tai näin aina kun itä mainitaan, tulee kuulijalle välittömästi sellainen tietty olo. Ei sitä oloa ruveta nyt kirjoittamaan sanoiksi kun puhutaan kirjastosta! Yhtä kaikki: jos menet metrojunalla (kirjastoon)  itäiseen Milanoon, tulee sinulle vastaava olo kuin mikä tulee kun menet idän suuntaan metrolla Helsingissä.Veikeää! Itä mikä itä.

Bonusta tämä idän pikajuna saa siitä, että se on rakennettu maan pinnalle. Sain nauttia harmaasta marraskuun päivänvalosta. (Aivan kuin itä-Helsingin metrossakin!) Mukava oli myös kirjaston sijainti metroon nähden. Ulos päästyäni kävelin noin 200m. Mahtavaa. Lisäksi mille grazie: kunnallinen kirjasto on arkipäisivin auki klo 23 asti. Tunnelma lukusalissa oli  muuten mitä ilmeisimmin hyvä, koska minä luin.

PS. Suhteeni itä-Helsinkiin on oikeasti mitä mainioin. Ajoittain viljelen stereotypioita, koska ilman niitä elämä olisi tylsää. :) 

Metrojuna tarkoittaa metroa. Italiassa juna treno tarkoittaa usein myös metroa.