Saturnuksen renkaat ja uusi luuta

Näin keväällä, ensimmäisen totuuden aikaan (it. primavera= ensimmäinen+totuus) sitä tulee miettineeksi tunne-elämää vähän laajemmasta aspektista. Monet tuppaavat ajatella, että erityisesti keväisin ihmiset hullaantuvat auringosta, kasveista ja tulevat hulluiksi takatalvesta. Tämä luonnon muutos näkyy myös ihmisten välisessä käyttäytymisessä; ihmisillä on tapana kietoutua toisiinsa, seurustella, tapailla, mennä kihloihin etc. Kavereiden kesken sitä saattaa puhua esimerkiksi tulevista kesähäistä. Tuttu instituutio avioliitto on toki periaatteessa "aina muodissa", ja mikseipä olisi? Hääpari kokee olevansa ainutlaatuinen Cupidon luomus, ja vierailla on mahdollisuus viihtyä ilmaiseksi, tahdostahan se viihtyminen nimittäin on kiinni (toisaalta voihan sitä leikkiä vaikka viini-, ruoka-, etiketti- ja muotikriitikkoa, joka istuu sopivan sitruunaisessa kuosissa ja miettii parannusehdotuksia edellä mainittuihin seikkoihin).
       
Avioliiton merkitys on kuitenkin myös vähentynyt vuosien saatossa. Se on, kuten me kaikki sen tiedämme, vähän epätrendikäs juttu - ei laisinkaan välttämätön. Eihän sitä tarvitse jotain ikiaikaista insituutiota kahden ihmisen suhteeen lujittajaksi. Mitä sitä sormuksella lesoamaan? Miksi käyttää rahaa häihin kun voi kuluttaa kaiken rahan johonkin aidosti tarpeelliseen? Tuntuu, että yhä useammat miehet ja naiset eivät tarvitse papin aamenta saadakseen jälkikasvunsa maailmaan tai yhteisen asuntolainan pankista. Mutta koska kolikolla on kaksi puolta, niin onhan olemassa joukko myös sellaisia, jotka nyt vaativat/haluavat ihan tosissaan kirjaimellisesti kuulla papin vihkisaarnan kirkossa. Tällä joukolla tarkoitan homopareja. Ja kyllä ymmärrän, että jos samaa sukupuolta olevia pareja kohdellaan eri tavalla kuin heteropareja, niin sehän on todiste siitä, ettei heitä kohdella yhtäläisesti. (Ei-kirkollinen aviolittohan ei ole samanlainen ongelma, koska se perustuu lainsäädäntöön, ei mihinkään kirjaan, joka kertoo, miten elää soveliaasti.)

Pointtini on kuitenkin se, että koska kirkon avioliitto on vanha traditio, jonka idea ja "säännöt" selitetään Raamatussa, joka on kirjoitettu kirjaimellisesti Aatamin aikoihin. Niin miksi yrittää modernisoida vanhaa kirjaa ohjeineen? Luulisi, että joku "tosiuskovainen" ei halua rikkoa pyhiksi lukemiaan sääntöjä, kun taas "maallistuneempi krisitty" ja "ei-uskonnollinen" ei kenties koe kirkon tarjoamaa avioliittoa välttämättömänä, koska olemassa on tosiaan se ei-kirkollinen siviiliavioliitto.

Minusta näyttää siltä, ettei ole olemassa mitään erityisen hyvää syytä sille, miksi kirkon pitäisi hyväksyä homoavioliitot (No maksaahan kirkkoon kuuluva toki kirkollisveroa...) Syy sille, miksei syytä ole, johtuu vain Raamatun sisällöstä. Aivan toinen asia on taas se, mitä ihmiset haluavat. Jos kirkon päättävien elinten jäsenet yhtäkkiä haluavat tulkita tekstinsä eri tavalla (esim. "Ei jumala tarkoittanut sitä kirjaimellisesti miehen ja naisen välille vaan ihmisten välille, sukupuolesta riippumatta ") kuin tuhat vuotta sitten, niin sittenhän ongelmaa ei ole. Mutta mikäli nojataan kirkon ikiaikaisiin, ei niin ajattomiin oppeihin (=Raamattuun+ traditioihin) niin perusteita homoavioliittojen hyväksymiselle ei mitä ilmeisimmin ole. Kääntäjät ovat kuin ovatkin tulkinneet aina ja kaikkialla lauseen kirjaimellisesti miehen ja naisen, ei ihmisen ja ihmisen välille. Ja jostain kumman syystä tämä on myös vuosien saatossa pysynyt kirkon virallisena traditiona. Kiintoisaa on muuten huomata, että monet tavalliset heteroparit nyrpistävät nenänsä avioliitolle, kun taas homoparit himoitsevat avioliiton tuomaa siunausta. Aikamme eräs ilmiö selvästikin.

Palataan vielä kirkon avioliittoon. Mitä kirkko edellyttää avioliittoon aikovilta? Todetaan vielä sekin seikka, että kirkko on kirkko, ei valtio, johon kuulutaan "pakosta". Kirkko voi edellyttää jäseniltään jotain. Sillä on oikeus tehdä se. Yhtä lailla lihansyöjä saisi paheksuntaa, jos söisi carpaccioa jonkin vegaaniliiton päivällispöydässä. Kyllä siihen varmasti tartuttaisiin! Vai onko olemassa ns. suvaitseva/joustava vegaaniliitto, joka paistaa muitta mutkitta entrecoteen kaikille halukkaille? Vastaus on sanomattakin selvä. Joka tapauksessa ne, jotka haluavat kirkkohäät, kuuluvat kirkkoon, mikä taas voi johtua esimerkiksi
a) jonkinlaisesta uskonnollisuudestaa (turha edes yrittää pohtia kaikkia uskonnollisuuden skaaloja) tai b) pelkästään tavasta, jolloin naimisiin haluavat täyttävät kirkon vaatimat ulkoiset edellytykset (mies+nainen, käyneet rippikoulun, eivät naimisissa). Kun edellytykset täyttyvät pääsee naimisiin. Jee! Ikävä kyllä juuri noita ulkoisia vaatimuksia homoparit eivät täytä. Se on vain asia, jolle ei mahda mitään.

Sitten voidaan miettiä, piileekö kirkon karismaattisuuden juju juuri niissä jäyköissä vanhanaiakaisilta tuntuvissa perinteissä? Säännöillä ja perinteillä kirkko ikään kuin valitsee jäsenensä. Jäsenten on tietysti - enemmän tai vähemmän - pidettävä kirkon asettamista säännöistä & perinteistä. Vastaavasti kirkkoon kuulumattomat eivät hyväksy niitä tai eivät muuten vain ole kiinnostuneita kuulumaan kirkkoon. Fakta on kuitenkin se, että jos olemassa olevia (kirkon) perinteitä napsitaan pois/muutetaan, niin vaarana on lumipalloefekti, joka pahimmassa tapauksessa muuttaa alkuperäistä kirkkoa niin merkittävästi ettei voidakaan puhua enää "Raamattuun pohjautuvasta kristillisestä kirkosta". Toisin sanoen kokonaisuus kärsii liikaa ja koko homma (kirkko) alkaa muistuttaa jotain toista instituutiota. Sama kuin karppaisi mutta söisi kuitenkin sokeria aina aamuisin. Tuskin sitä perinteiset karppaajat enää katsoisivat karppaukseksi. Väkisinkin ne tavalliset ei sokeria aamuisin syövät karpit muodostaisivat oman ruokalahkonsa nimeltä "Alakarppi" tai sitten  ne sokeria aamuisin syövät karpit perustaisivat ryhmän nimeltä "Sokerikarppi". Väliin mahtuisi tietenkin liuta muita karppausyhmiä.

Toisaalta myönnytykset ovat nekin yksi vaihtoehto ja ne saattavat johtaa mukavaan suvaitsevaan kirkkoon (uusi mukava kirkkojäsenyys EU-jäsenyyden tapaan: jäsenyys, joka tarjoaa samaa kaikille ja suvaitsee kaikki eurooppalaiset. Olen yhtä lailla EU:n jäsen kuin naapurini, niinpä eihän siinä mitään dilemmaa ja actionia olekaan. Vaikea se on vääntää kunnon väittely rapussa aiheesta "EU kohtelee minua eri tavalla kuin sinua" [eri EU-maiden välillä tämä onnistuisikin jo]).

Ihminen voi valita. Jos valitsee olla vegaani, niin se tarkoittaa sitä, ettei syö mitään eläinperäistä. Käytännössä tämä näkyy vaikkapa joulupöydässä, siten että kyseinen henkilö ei syö joulukinkkua. Aivan päivänselväähän tuo on. Jos vegaani syö lihaa, niin hän ei ole vegaani. You can´t have a cake and eat it. Piste. Yhtä lailla, jos haluat naimisiin kirkossa, sinun on oltava hetero. "Olla hetero" on vain edellytys kirkon tarjoamalle traditiolle nimeltä avioliitto. Voithan kuulua puolueeseen ja erota siitä, jos se ei enää miellytä. Sama tapa sen kirkon kanssa. Niin ja voihan kirkkokin muuttua, mutta sen erityisyyden juju uhkaa vaarantua. Pakko sen on kuitenkin muuttua, jos kukaan muu kuin paavi ei halua olla jäsen.

 Eräiden kirkkohäiden karkkipöytä.
     

Allons-y, mars matkalle!

Kukaan ei niitä suosittele, mutta kaikki niitä kokeilevat, koska niinhän se vain on: omista virheistä oppii parhaiten. Jaa mistäkö puhun? No naurettavan aikaisista aamulennoista tietenkin. Sitähän luulee säästävänsä killingin jos toisenkin tai jopa ison kasan riihikuivaa rahaa kun suosii niitä aamuYölentoja, joiden ansiosta herätään ennen kukkoja ja kanoja. Jos hyvä tuuri käy, niin lento on suora jolloin pääsee joko a) matkakohteen hotellihuoneeseen parantelemaan lentokoneesta saatua flunssaa ja särkevää päätään tai
b) kotiin purkamaan matkalaukkua ja pesemään pyykkiä. Mutta koska kotoinen neitokaisemme sijaitsee missä sijaitsee, ei niitä näppäriä lentoja useinkaan löydy... 
         
Nimittäin Niksipirkkaakin nerokkaammalta vaikuttavat nettisivut tarjoavat sivutolkulla mitä erilaisimpia lentovaihtoehtoja, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mikäli loman aika ei olisi niin rajallinen kuin se usein on. Itse ainakin kokeilisin rohkean härskisti yli 24h:n matkustustunteja ja shoppailisin kentillä TAX-FREE hajuvesiä, käsintehtyä suklaata ja ihkaehtaa halpaa kirkasta väkevää juomaa, jos vain ne lomat eivät sattuisi olemaan niin pirun lyhyitä... Toisaalta vaikka Sinulla (pitkän työuran valtiolla tehneellä) olisikin lomaa runsaasti varastossa ja voisit mennä usean kuukauden kestävälle exclusive-lomalle Timbuktuun, niin saisit ainakin naapureiden kateuden ja ruukkuun kuihtuneiden kukkien lisäksi ostaa myös lisäaikaa toistaiseksi voimassaolevaan matkavakuutukseesi, koska useimmilla vakuutusyhtiöillä se on voimassa yhteenmenoon maksimissaan 45vrk.

 Palatakseni nyt vielä itse asiaan eli aamuYölentoihin. Yritän nyt selittää mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi, miksi niitä euroja kannattaa kuitenkin laittaa siihen järkevään lentoon (ei aamuYölentoon). Oletetaan että fiksu matkakumppanisi on varannut Suomen ilmakehän sinivalkoisen lentoyhtiön suorat menopaluulennot Pariisiin. (Kuulostaa ihanalta ja sitä se menomatka olikin...) Matkalle lähdetään eräänä huhtikuun päivänä mitä suloisimmassa auringonpaisteessa Helsinki-Vantaan lentokentältä, ja matkalaukut saadaan kivuttomasti Pariisissa, minkä jälkeen erinomainen Rossybus vie sinut Ranskan pääkaupunkiin aivan hotellin juurelle. Tuo veikeä Rossybus on muuten näppärä ja käytännölinen. Se odottaa matkustajia ja lähtee kun matkustajat ovat täyttäneet bussin kohtuullisesti. Miten Helsinki-Vantaan lentokentän bussiyhteys häviää aina muiden maiden lentokenttäyhteyksille? Siinäpä dilemma. Ihme on myös se, että junayhteys valmistuu vasta ensi vuonna eli 2014. Varsinainen teknologian ihmemaa tämä meidän Nokialand. Helsinki-Vantaan lentokentän liikenneyhteyksien ihmettely lienee ihan OK, sillä lentäminenhän on se yleisin tapa, jolla hinaudutaan toiseen maahan. Pyrin kohtuuteen rönsyilyssäkin, joten jätän äsken mainitun asian puimisen toiseen kertaan. Itse Pariisin matkasta todettakoon, että se oli bien sûr yhtä unelmaa; ei pelkkää ruusuilla tanssimista vaan pikemminkin shampanjaa&sulavaa macaron-leivosta. Ahh.. c´etait magnifique! Jag rekommenderar!

Elämäni paras macaron konstailemattoman espresson kanssa.

Sitten paluulentoon. Pariisisissa selviää, että ET voi mennä Rossybussilla etkä edes metrolla. Apostolin kyydin lisäksi voit siis ottaa taksin. Huolellisina suomalaisina varasimme taksin hotellimme respasta jo edellisenä iltana, ja menimmepä jopa suhteellisen ajoissa nukkumaankin, jotta sitä jaksaisi herätä keskellä yötä. AamuYöllä heräsimme siinä sitten kello neljän tiimoilla ja joimme instant kahvia ja söimme muutaman ranskalaisen sitruunatartaletin (voilla leivottu, ei lisäaineita). Sitten vain menoksi, mikä tarkoitti könyämistä matkatavaroiden kanssa alakertaan. Alakerrasta löysimme taksimme. Taksikuskina ei ollut aitoranskalainen herra vaan maahanmuuttajanainen. Sellainen Afrikasta joskus Ranskaan tullut oikea matami, joka lienee monilapsisen perheen ainoa elättäjä. Tämä taksitar sitten erittäin harrastelijamaisesti raahasi tai yritti vetää nelipyöräistä matkalaukkua kahdella pyörällä, mikä ei ole hyvä idea, koska silloin laukun kulmat saattavat osua maahan ja naarmuuntua. Ylipäätänsä on idioottimaista vetää nelipyöräistä matkalaukkua kuin kaksipyöräistä. Siinä ei nimittäin ole mitään järkeä! Jos sinä niin teet, LOPETA heti. Tämän jälkeen matamimme yritti laittaa kaksi matkalaukkuamme peräkonttiin... Onnistumatta lainkaan siinä niin kuin pitäisi. Hän yritti neljä tai viisi kertaa paiskata takakontin kiinni, mutta se ei mahtunut, koska matkalaukut eivät mahtuneet sinne sillä tavalla aseteltuina. Matkakumppaniani harmitti suuresti tämä, ja tiesin hänen olevan raivoissaan. "Seuraavaksi tuo hajottaa laukkuni!!!" pyöri hänen mielessään. Loppujen lopuksi takakontti oli jollakin tavalla kiinni.
        
Aloitusmaksu sunnuntaiyönä oli 22 euroa. Matkaa kentälle tehtiin noin 40min ja perille päästyämme pysähtyi auto, matami ja matkustajat mutta vaan ei taksimittari. Kun annoimme matamille 80e mittari näytti noin 77,8e. Sitten se vasta alkoi. Ei suinkaan check in vaan vaihtorahojen etsintä, jonka aikana matami ähisi ja puhisi ranskaksi jotakin - ilmeisesti hän yritti keventää tunnelmaa. Kepeä ei tunnelma kuitenkaan ollut, koska matkustaja M1 ja M2 katsoivat koko ajan taksimittaria, joka naputti eteenpäin. Pian matami löysi kuin löysikin vaihtorahat 90 senttiä. Ideana oli siis juoksuttaa mittaria kunnes vaihtorahojen ja mittarin välillä löytyisi vastaavuus. Melko nerokasta. Ehkäpä joskus vielä EU keksii yhtä hyvän lainojen takaisinmaksukeinon. Tosiaan vaihtorahojen löydyttyä mittari näytti sen 79,1e. M2 totesi tämän session jälkeen "Miten joku voi olla taksikuski noin harrastelijamaisesti?!" .

Se siitä säästämisestä ja näppäristä aamuYölennoista.