Sähköä ilmassa, Elettricità

Tänään aamutuimaan päätin tehdä vähän kotitöitä. Mikäs siinä. Kaikki sujui hyvin. Aluksi. Laitoin
nimittäin sekä pyykinpesukoneen että astianpesukoneen päälle, ja ihan vain siksi, jotta kumpikin homma olisi hoidettu suhteellisen pian. Ennakoin, että asuntomme sähkökapasiteetti ei ehkä kestä kaikenlaista sähkökuormitusta, joten päätin sulkea TV:n ja valot. Kämppiksille moisesta ennakoivasta toiminnasta ei onneksi ollut haittaa, koska he nukkuivat vielä yöuniaan.

Olen koukussa Italian aamuohjelmiin: Unomattina ja Mattino Cinque ovat suosikit paitsi minun niin myös varmasti italialaisten eläkeläisten mielestä. Nämä siis jätin sivuun vain ja ainoastaan tehdäkseni kotitöitä. Jokainen, joka omistaa tiskarin ja pyykinpesukoneen, tietää, miten työlästä niiden käyttäminen on. Useathan siirtävät niiden päälle laittamista, koska ennakoivat jo pesun jälkeistä vaihetta: tyhjennystä. Se vasta rankkaa.

Kun en voinut aamutv:tä katsoa, otin kirjan käteeni. Silmääni oli pari päivää aiemmin osunut kokonaisvaltaista tasapainoa käsittelevä kirja, jonka on kirjoittanut Deborah Conti.  Kirjassa esitellään Contin asiakkaita ja heidän elämäntarinoitaan. Yhteistä kaikille asiakkaille on se, että heistä tuntuu etteivät hallitse omaa elämäänsä vaan ovat joko masentuneita tai hakevat lohtua jostakin muualta esim. syömishäiriöstä yms. Itseäni kiinnostaa kirjasta lähinnä se psykologinen aspekti. Mukavaa tieteispokkarikirjallisuutta natiivikielellä! (Tepsisi varmaan myös suomalaiseen krooniseen masennukseen)

Olinkohan edes kolmea riviä pidemmälle päässyt, kun pääni valtasi hiljaisuus. Kaukaa ulkoa saatoin kuulla remonttimiesten ääniä, yleistä kolinaa ja tuulen kahinaa. Lähellä oli kuitenkin hiljaista. Joku toinen olisi kenties alkanut meditoida siinä hiljaisuudessa, mutta minä, kahvin suurkuluttaja, en moiseen yllätysmeditaatiohetkeen osannut ryhtyä. Hiljaisuus piti rikkoa. Aivan pakko. Katsoin asuntomme sähkökaappia ja huomasin, ettei virta ollut mennyt sieltä. Tunnollinen ja pedantti "faijamainen" kämppikseni oli onneksi kertonut, minne täytyy mennä, jos kodin sähkökaappi on kunnossa.

Riensin kiireen vilkkaa ulos asunnosta, kun muut vielä nukkuivat. Tiesin kykeneväni ratkaisemaan tilanteen. Puolessa välissä kerrosta on tuuletusparveke, josta löytyy asuntojen toiset sähkökaapit. Vaikka suvussa onkin hieman dippainssejä, en silti ole TKK:ta käynyt, ja siltikin onnistuin naps vain laittamaan nappulan takaisin yläasentoon: OFF -> ON. Voilà! Sähköt takaisin. Hetkeksi.

Jouduin toistamaan vastaavan rituaalin ainakin 4 kertaa, koska hiljaisuus toisti itseään kiivasti ja itsepäisesti. Itsepäisenä ihmisenä minäkin toistin tekoni yhä uudestaan ja uudestaan. Suorastaan filmasin rapussa, olihan päällä sentään entisen työpaikkani (vakuutusyhtiö) hieno paita, jonka slogan lupaa korjata tilanteen. Minä todellinen arjen sankari.

Meillä kaikilla on kuitenkin niitä hetkiä, jolloin näennäinen arjen näppäryys, hyvä usko ja pikkuiset niksipirkat eivät juuri auta. Nappulaa voi painaa vaikka sata kertaa, mutta jos se aina palautuu OFFiin, on syytä miettiä. Minä mietin. En kovin kauaa kylläkään, en ole kärsivällinen tai hidas toimissani, pikemminkin kiivas. Päätin keskeyttää astianpesukoneen ohjelman. Radikaali teko. En ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa Suomessa, kun on ollut kumpikin noista edellä mainituista koneista samaan aikaan päällä. Onko teille sattunut noin ikinä? Jos on, oliko isku kova ja miten sujui loppupäivänne?

Onneksi saatoin nähdä itseni myös todellisena hannuhanhena. Minulla ON aikaa! Jestas, annetaan sen pyykkärin hoitaa hommansa loppuun ja jatketaan tiskarin ohjelmaa vasta sitten.